Aloitus

Nuh.fi tuo Ferrari rakastajat yhteen

Nuh.fi sivusto on perustettu kaikille autoista kiinnostuneille. Sivuston pääkiinnostuskohteena ovat luksusautojen ykkönen eli Ferrari. Vaikka autoja ei Suomen katukuvassa olekaan montaa halusimme silti luoda paikan, johon kaikki Ferrareista kiinnostuneet voivat tulla.

Ferrari on italialainen urheiluautonvalmistaja, jonka on perustanut vuonna 1929 Enzo Ferrari. Tällä hetkellä maailmassa on vain noin 130 000 näitä luksusautoja ja niitä myydään vuosittain noin 7000 kappaletta. Autot ovat niin luksusta, että vain harvalla on niihin varaa. Suomessa ensimmäiset autot rekisteröitiin vasta vuonna 2011, niitä oli kaksi kappaletta.

Ferrari on tunnettu myös kilpa-autourheilusta, varsinkin Formula 1:stä. Suomalaiset kuskit Kimi Räikkönen ja Mika Salo ovat molemmat ajaneet kyseisessä autotallissa formula-aikoinaan. Kimi Räikkönen on vieläpä onnistunut voittamaan maailmanmestaruuden ajaessaan Ferraria vuonna 2007. Autotalli on voittanut eniten maailmamestaruuksia Formulassa 1:ssä.
Ferrari tunnetaan nopeudestaan ja se on jopa päässyt Guinessin ennätystenkirjaan maailman nopeimpana urheiluautona.

Tämä tunnettu autovalmistaja valmistaa myös todellisia superautoja katukäyttöön. Näiden autojen moottoritehot ja ajo-ominaisuudet ovat normaalin autokuskin unelmaa. Nämä autot saavuttavat yli 300 kilometriä tunnissa huippunopeuksia. Yksi uusimmista malleista on Pininfarina Sergio, joita valmistetaan vain kuusi kappaletta ja ne ovat kaikki jo loppuunmyyty ennakkoon.

Oman Ferrarinsa haluava joutuu jonottamaan autoaan vuosia, sillä nämä autot ovat maailman halutuimpia urheiluautoja ja niitä valmistetaan yleensä vain rajallisia määriä. Autoja ei ole tarkoitettu arkiajoon, sillä ohjaus voi olla raskas. Kytkin ja vaihteensiirto ovat myöskin hankalia peruskäyttöön. Autot ovat ulkonäöltään todella tyylikkäitä ja niiden sisäverhoilu on nahkaa. Parhaisiin ominaisuuksiin kuuluu suorituskyky ja ajattavuus sopivissa olosuhteissa.

Suomi ei ehkä ole paras paikka parhaiden Ferrarin ajo-ominaisuuksien testaamiseen, Suurin syy tähän on tietenkin talvi. Autoja ei ole luotu sopeutumaan talvisiin ajokeleihin, mutta Suomen kesä on täydellinen aika viedä luksusautosi ajelulle. Auton kanssa tietenkin pitää olla tarkkana, ettei vauhti hyppää nopeusrajoitusten yläpuolelle, joka saattaa tapahtua yllättävän nopeastikin.

2000-luvulla autovalmistajan malleja on valmistettu vasta 13 kappaletta. Uusin niistä on Ferrari LaFerrari superauto ja samalla ensimmäinen hybridi. Auton huippunopeus on 354 kilometriä tunnissa ja se kiihtyy nollasta sataan alle kolmessa sekunnissa. Näitä uutuuksia valmistetaan vain 499 kappaletta ja auton saa omaksi miljoonalla punnalla.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *