Puhutaanpa hetki bensarallista

Bensaralli Suomessa

Tällä kertaa emme käsittele mitään automerkkiä, vaan käymme läpi etenkin Itä-Suomen aluetta koskettavaa aihetta, nimittäin idän bensarallia. Suomalaiset ravaavat rajan takana idässä hakemassa halpaa bensaa. Nämä säästämissyistä tehtävät bensanhakumatkat ovat puhuttaneet jo hyvän aikaa sekä mediassa kuin kahvipöydissäkin. Siksi ajattelimme nyt käydä tätä aihetta läpi myös sivustollamme.

Niin uskomattomalta kuin se välillä kuulostaakin, autoilijat, jotka asuvat lähellä itärajaa, jaksavat ajaa reissua edestakaisin, sillä se on taloudellisesti kannattavaa. Itärajan lähellä asuva suomalainen voi itse asiassa säästää bensarallissa todella huomattavia summia kuukaudessa, puhumattakaan siitä mitä tuo summa on vuositasolla. Tänä päivänä netistä löytyy jopa erityisiä laskureita, minkä avulla voi selvittää kannattaako bensaralliin ryhtyä omalla kohdallaan. Kuten arvata saattaa, tähän bensaralli-ilmiöön liittyy myös paljon väärinkäytöksiä. Lainsäätäjät yrittävätkin parhaansa mukaan hillitä bensarallia, sillä aivan joka päivä Suomen valtio ja tätä kautta kansalaiset häviävät suuria summia verorahoja rajan taakse.

Jo nyt on ollut nähtävissä, että bensaralli vaikuttaa esimerkiksi Itä-Suomen huoltamoyritysten liikevaihtoon ja nimenomaan negatiivisesti. Tutkimusten perusteella onkin todettu, että mitä lähempänä rajaa huoltamo sijaitsee, sen huonompi sen tilanne on kannattavuuden kannalta. Huomionarvoista on myös se, että suomalaisten huoltamoyritysten liikevaihdosta ei jää uupumaan ainoastaa bensatuloja, vaan myös esimerkiksi tupakkatuotteita ostetaan näillä bensanhakureissuilla.

Jotta suomalainen pääsee rajan yli hakemaan halpaa bensaa, hän tarvitsee itselleen viisumin. Sen hankinta voi alkuun tuntua kalliilta, mutta se maksaa itsensä todella nopeasti takaisin. Osa suomalaisista bensanhakijoista ylittääkin rajan jopa pari kertaa päivässä. Vilkkaimmat rallittelijat ravaavat itärajan molemmin puolin jopa yli kuudesti vuorokaudessa. Silloin on melko varmaa, että kyseessä on väärinkäytös, koska bensa tuskin menee pelkästään omaan käyttöön. Virallisesti Venäjällä käydessään saa täyttää tankin ja tuoda sen lisäksi 10 litraa polttoainetta omaan käyttöön. Tuontia ei itse asiassa rajoita Suomi, vaan sen tekee Venäjän lainsäädäntö. Venäjän lainsäädännön lisäksi myös Suomi pohtii uusia rajoituksia. Keskusteluissa on ehdotettu muun muassa lakia, jonka mukaan polttoainetta saisi tuoda rajan takaa ainoastaan niissä tapauksissa, joissa Venäjällä on vietetty aikaa yli 20tuntia kerrallaan. Tällainen samantyyppinen rajoitus on tepsinyt tupakkatuotteiden tuontiin. Tupakkatuotteita saakin tuoda Suomeen van jos rajanylityksen jälkeen on vietetty vähintään 24 tuntia Venäjällä.

Jäämme seuraamaan mielenkiinnolla, millaisia säädöksiä tähän bensaralliin saadaan aikaiseksi. Kaiken kaikkiaan ilmiö on tietyllä tapaa hämmentävä, testaahan se tavallaan jokaisen bensaralliin osallistuvan eettisiä rajoja ja se rasittaa Suomen valtiota, sillä arvokkaita verotuloja lipuu naapurimaahan.

Maserati

maserati

Maserati on erittäin tunnettu italialainen autonvalmistaja. Maseratia pidetäänkin yleisesti vain harvojen ja valittujen autona, sillä se on hyvin kysytty. Maseratin nimi tulee automerkin perustajien mukaan, joita ovat Maseratin veljekset Alfieri, Bindo, Ettero ja Ernesto. Maserati perustettiin 1. joulukuuta vuonna 1914 Bolognassa, joten sillä on pitkä historia takanaan. Nykyään Maseratin omistaa Ferrarin tapaan autonvalmistaja Fiat Chrysler Automobiles. Maseratin tunnuksena on kolmikärki.

Maseratit ovat tarkoin käsintehtyjä autoja, joissa on yhdessä Ferrarin kanssa kehitetty moottori. Maserati on tunnettu korkealaatuisesta viimeistelystään sekä laadusta. Maseratin voi suunnitella myös itse, jolloin Maserati tehdään täysin tilaajan toiveiden mukaan. Näin ollen Maseratin hintahaitari voi olla aina 100 000 eurosta miljooniin euroihin saakka.

Suomessa Maserateja on erittäin haastava saada, jolloin ne yleensä tilataan ulkomailta. Toki Suomeen päätyneitä Maserateja myydään alan liikkeissä. Maserateista on useita malleja, joista suurin osa on urheiluauton mallisia kuten Maserati Granturismo sekä Maserati Quattroporte. Maserati on tuonut markkinoille myös Maserati Levante mallisen katumaasturin, joka poikkeaa suurestikin autonvalmistajan aiemmista malleista.

Maserati on yrittänyt haalia saksalaisvalmisteisten autojen asiakkaita tuomalla markkinoille edullisemman Ghibli -mallin. Auton hinta on alkaen noin 50 000 euroa ja siten se voi kilpailla erityisesti BMW, Mercedes-Benz sekä Audi mallien kanssa. Auton perusversiossa on Ferrarin 330 hevosvoiman V6-moottori ja auton sisäosat on verhoiltu korkealaatuisella italialaisella nahkalla. Maserati on uutta automalliaan varten rakentanut uuden tehtaan, jossa käytetään hyväksi aivan uutta tuotantotekniikkaa. Yrityksen tavoitteena on kolminkertaistaa tämän hetkinen myyntinsä, joka siis tarkoittaa yli 50 000 autoa.

Suomessa Maserateja on rekisteröity noin 70 kappaletta, joten Maseratista puhuttaessa voidaan puhua melko harvinaisesta autosta. Aiemmin Suomesta ei ole saanut Maserateja ilman 200 000 euron setelitukkua, mutta halvempi Ghibli -malli on tuonut siihen mahdollisuuden. Esimerkiksi kiinteistönvälittäjä Jethro Rostedt ajelee Maserati Ghiblin mallilla. Myös rap-artisti Cheek on omistanut Maseratin.

Maseratit ovat siis todella tyyriitä autoja, mutta valtavirrasta poikkeaminenhan usein maksaa. Maseratin hankkijat toki saavat vastinetta rahalleen, sillä auton Italialainen suunnittelutaito näkyy auton jokaisessa osassa. Tähän kun lisätään vielä Ferrarin kanssa kehittelemä moottori, on vauhdin hurma täysin taattua.

Onko Ferrarin aito väri sittenkään punainen?

ferrari

Ferrari on tunnettu punaisesta väristään ja moni ajatteleekin, että aito ferrari voi olla vain punainen väritykseltään. Historia Ferrarin väritykseen tulee kuitenkin siitä, että Ferrari on saanut punaisen värinsä FI-lajin alkuvuosina, jolloin tallien autot maalattiin niiden edustamien maiden mukaan. Englantilaisten autot olivat vihreitä, ranskalaisten sinisiä ja italialaisten punaisia. Tätä Ferrarin punaista värisävyä kutsutaan nimellä Rosso Corsa.

Alunperin punainen väri oli kylläkin yhdysvalloilla ja italialaiset ottivat värin käyttöön vasta vuonna 1907. Värin valinnasta on oltu eri mieltä ja monien mielestä Ferrarin värin tulisi olla keltainen, sillä se symboloi Ferrarin tehtaan kotikaupungin Modenan virallista väriä. Tämän vuoksi Ferrarin logon pääväri on keltainen. Monet sanovatkin, että Ferrarin ainoa ja oikea väritys on keltainen.

ferrarikeltainen

Ferrareita on kuitenkin valmistettu monissa muissakin väreissä, kuin vain punaisessa. Varsinkin Etelä-Euroopan katukuvissa näkyy myös muun värisiä Ferrareita. Suosittuja värejä ovat valkoinen, musta sekä keltainen, jota kutsutaan Giallo Triplo Strato -väriksi. Kaksikymmentä vuotta sitten jopa 85 % Ferrareista oli punaisia. Nykyään vastaava luku on noin 45 prosenttia. Viime aikoina muun muassa Ferrarin kaksivärimaalaus on ollut suosittua.

Ferrari on tietenkin aina väristään huolimatta upea, mutta mielestämme kirkkaan värisiä Ferrareita ei voi olla huomaamatta ja jännittävä väri tuo upeaan auoon vielä sen arvoisen loppusilauksen. Jos kuitenkaan sopivaa väriä ei löydy Ferrarin ostajalle, asiakas voi lähettää Ferrarin tehtaalle vaikka huivin värinäytteeksi, jonka mukaisesti auto voidaan toimittaa. Tämä ei tietenkään luonnollisestikaan ole halpaa, mutta lopputuloksena on varmasti yksilöllinen ja uniikki Ferrari. Erikoisvärien osuus tilauksissa on kasvanut noin 10 prosenttiin, sillä noin kymmenen vuotta sitten erikoistilauksia oli vain 1 prosentti. Tämä kertoo siitä, että ihmiset haluavat yhä enemissä määrin yksilöllisiä autoja.

Ferrarin punaista väriä käytetään monissa muissakin urheiluautoissa, vaikka tosin suosituimpia värejä ovat musta, valkoinen sekä keltainen. Tämä johtuu mitä luultavammin siitä, että punainen väri mielletään heti välittömästi Ferrarin kopioksi. Ferrari onkin maailmanlaajuisesti väristään tunnettu ja sitä vahvistaa tietysti suositut Formula-kisat, joka on yksi maailman seuratuimpia urheilulajeja. Onkin kunnia, että Ferraria edustaa myös suomalainen, Kimi Räikkönen.

Valmet Automotiven menestystarina vain jatkuu

autotehdas

Uuteenkaupunkiin jo yli 40 vuotta sitten perustettu yritys ja sittemmin valtavaksi autotehtaaksi kasvanut autotehdas vastaa kaikkiin autoteollisuusyritysten tarpeisiin. Valmet Automotive on luotettava kumppani monelle yritykselle, josta todisteena muun muassa viimeisin sopimus, jonka yhtiö on solminut. Uusi jättisopimus on tällä kertaa autovalmistaja Daimlerilta. Uusin tilaus sisältää Mercedes Benzin uuden sukupolven kompaktiluokan mallin. Daimler ei vielä ole halunnut paljastaa mitä mallia tilaus varsinaisesti koskee, mutta ilmeisesti kyse on vielä julkaisemattomasta tuotteesta. Tuotanto aloitetaan 2018 loppupuolella ja Automotiven mukaan tämä koko projekti on kymmenien miljoonien investointi.

Tällä hetkellä Uudenkaupungin tehdas valmistaa Mercedesin malleista A- ja GLC-sarjaa. Näitä on valmistettu jo hyvän aikaa ja uusin sopimus varmistaa, että yhteistyö jatkuu vielä kauas tulevaisuuteen. Tällä hetkellä yhtiön palveluksessa on jo 2300 ihmistä, ja aivan lähiaikoina 300 uuden työntekijän odotetaan aloittavan. Uutta tilauskantaa varten tarvitaan 1000 uutta työntekijää, jotta kaikki tilauskanta saadaan toteutettua aikataulussa. Yhtiö onkin aloittanut rekrytointikampanjan, jonka avulla haetaan autorakentajia hitsaamon, kokoonpanon, ja sisäisen logistiikan tehtävin yhteensä 1060 henkilöä. Aikaa rekrytoinnille on suunniteltu kolme kuukautta, ja vuoden 2017 loppuun mennessä työvoimaa onkin arvioitu olevan 3700 työntekijän verran. Yhtiön erityisvahvuuksiin kuuluukin uusien tuotteiden tuotannon nopea ja kustannustehokas aloittaminen.

Valmet Automotiven valmistusprosessit ovat erinomaiset ajatellen erilaisia yhteistyökuvioita. Ne ovat joustavasti sopeutettavissa useiden eri ajoneuvojen, ajoneuvotyyppien sekä komponenttien vaihteleviin tarpeisiin. Toimipisteitä yhtiöllä on Suomessa, Saksassa ja Puolassa, sillä nykyisin menestyminen autoteollisuuden vaativalla kentällä on käytännössä mahdotonta ilman kansainvälistä ulottuvuutta yhtiön toiminnassa. Valmet Automotiven vahvuuksia on joustavuuden lisäksi vahva ja uniikki kokonaisuus ydinosaamista. Se on kehittynyt vuosien saatossa suurten automerkkien palveluksessa. Vaikka toki pääpaino yhtiössä on suuret autovalmistajat, huolehtii se myös aloittelevista uusyrityksistä. Yhtiön palvelut sisältävät käytännössä kaiken mitä asiakas tarvitsee: ammattitaitoisen projektinhallinnan aina sen suunnittelemisesta valmistamiseen ja jälkimarkkinointiin. Yhtiö on myös taitava näkemään jo ennalta mitä asiakas haluaa ja tarvitsee. Ei olekaan siis ihme, että niin monet suuret yhtiöt ovat ottaneet yhtiön vahvaksi partneriksi monissa suurissa projekteissa.

Daimlerin viimeisin tilaus vain vahvistaa yhtiön asemaa autoteollisuudessa, ja työllistää jälleen tuhansia suomalaisia. Lisää näitä meille!

Valtteri Bottas

Vuonna 1989 syntynyt F1-tähti Valtteri Bottas on noussut moottoriurheilumaailman huipulle. Nastolasta kotoisin oleva suomalaisurheilija ajoi monta kautta Williamsilla, kunnes hän sai huippusopimuksen Mercedeksellä maailmanmestaruuden voittaneen Nico Rosbergin poistuttua sarjasta.

valtteribottas

Numerolla 77 ajava Bottas on aloittanut moottoriurheilun parissa vasta 6-vuotiaana. Hän saavuttikin cartingin parissa mainetta kansallistasolla. Ura eteni ylöspäin vuonna 2008, jolloin hän voitti mestaruuden niin Formula Renault Eurocupissa kuin Formula Renault Northern European cupissa. Menestys jatkui Formula 3 -sarjassa, jossa hän saavutti muutamia paalupaikkoja ja voittoja. Formula 1 -sarjan ensikosketus sai alkunsa vuonna 2010, jolloin hän aloitteli uraa Williamsin testikuskina. Loppu onkin jäänyt historiaan muun muassa useiden palkintosijojen myötä.

Suomalaisille menestys on herkkua

Bottas on tällä kaudella osoittanut kuuluvansa kiistattomasti maailman huippuun näyttämällä rautaisia otteitaan. Ensimmäisessä osakilpailussa hän sijoittui hienosti kolmannelle sijalle. Iloinen yllätys tapahtui Bahrainin GP:ssä, jossa nastolalainen ajoi uransa ensimmäiselle paalupaikalle. Vaikka kautta onkin vasta vähän takana, voimme luottavaisin mielin uskoa näkevämme suomalaistähden ensimmäisen voiton pian.

Ura Mercedeksellä on nostanut hänet erittäin kansainväliseen tunnettavuuteen, minkä ansiosta hänen fanimääränsä nousevat jatkuvasti. Kriitikot voisivatkin sanoa, että Bottas on noussut huippusuosiota nauttivan Kimi Räikkösen ohi tämän kauden meriittien perustuen. Hänen suosiotaan puoltaa myös hyvät välit tallikaveriin, kolminkertaiseen maailmanmestariin Lewis Hamiltoniin. Tämä asia on helpottanut myös tallin sisäistä tekemistä, sillä brittitähden ja Rosbergin välit olivat erittäin viileät.

mercedes-talli

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

Valtteri Bottas on myöntänyt haaveilevansa maailmanmestaruudesta ja tähtäävänsä kunnianhimoisesti sitä kohti. Hän on vielä suhteellisen nuori sarjassa, minkä takia tulevaisuus tuo varmasti ilon aiheita suomalaistähdelle. Varmaa on, että motivoitunut kuski haluaa tarjota parasta mahdollista viihdettä niin suomalaisille kuin kansainvälisillekin faneilleen.

Bottaksen kannustusjoukkoihin kuuluu kotipuolessa uimari Emilia Bottas, jonka kanssa hän avioitui vuonna 2016. Vaaleaverikkö onkin näkynyt useaan otteeseen varikolla.

Audi

Audi on saksalainen liikennevälinevalmistaja. Se ja sen tytäryhtiöt valmistavat muun muassa autoja, moottoreita sekä moottoripyöriä. Audi AG perustettiin 16. heinäkuuta vuonna 1909 ja perustajana toimi saksalainen insinööri August Horch. Audi kuuluu Volkswagen – konserniin ja sen toiminta-alue on levinnyt ympäri maailmaa. Päämaja sijaitsee Ingolstadtissa, Saksassa ja Audin nettovoitot ovat jopa 4,353 miljardia euroa.

audi

Historiaa

Audi sai alkunsa vuonna 1910 kun August Horch perusti nimeensä liittyvän autotehtaan, joka alkoi valmistaa autoja Audi-merkillä. Audin logossa on neljä rengasta, ja ne kuvaavat neljää yhtiötä, jotka sulautuivat AG-nimiseksi yhtiöksi; Audi, DKW, Horch ja Wanderer.

Audin eri malleja ovat muun muassa:

  • Audi A8 on valmistettu jo vuodesta 1994 lähtien ja sen suunnittelussa määrääviä seikkoja on ollut mittava ja ylellinen perusvalmistelu sekä tehokkaat ja isot moottorit.
  • Audi S4 – mallia on myyty vuodesta 1997 lähtien ja sen korimalleja ovat muun muassa Sedan, farmari Avant, sekä kangaskattoinen avoauto Cabriolet23
  • Audi TT – mallia on valmistettu vuodesta 1998 Unkarissa, ja se sai vuonna 2006 kauneimman auton tittelin.
  • Audi R8 on aloitettu valmistamaan vuonna 2006 ja se on muotoilultaan kaksiovinen. Siinä on käytetty Audin ja Lamborghinin huipputekniikkaa, ja se esiteltiin Pariisin autonäyttelyssä superautoksi. Sen huippunopeus on jopa 301-330 km/h ja sen teho on jopa 420 – 610 hv.

Yhteenveto

Audi on tullut myös Suomessa erityisen suosituksi automerkiksi. Vuoden 1999 lopussa Suomen ajoneuvorekisterissä oli jopa 30 149 Audi-merkkistä autoa, ja tällöin Audi oli 18. yleisin automerkki Suomessa.

Kimi Räikkönen

 

Päätin tulla esittelemään teille kaikista suurimman idolini, jota olen ihaillut niin kauan kuin vain muistan. Tämä henkilö sai minut kiinnostumaan Ferrareista, joista tämä blogi pääasiassa kertookin. Kimi Räikkönen on 37-vuotias suomalainen autourheilija ja jopa Formula 1 – sarjan maailmanmestari vuodelta 2007. Räikkönen oli muuten maailman toiseksi eniten tienaava urhelija vuonna 2009, ja Suomessa hän on tienaavin urhelija vielä tänäkin päivänä.raikkonen

Ura

Räikkönen ajaa Forumula 1:ssä Scuderia Ferrari – tallissa. Aiempia talleja hänellä on ollut Sauber McLaren sekä Lotus. Kimi on kilpaillut jo 250 kilpailussa Formula 1 uransa aikana. Hänet tunnetaan lempinimellä Iceman, jonka McLaren tallin päällikkö antoi Kimille ennen kautta 2002. Räikkönen on olemukseltaan hyvin rauhallinen sekä välinpitämätön Formula 1: sen tapahtumista, jonka vuoksi tämä lempinimi hänelle annettiin. Räikkönen on myös hyvin harvasanainen, ja yksi tunnuspiirteistään on hänen äänensä. Syy persoonalliseen ääneensä on se, että hän kaatui viisivuotiaana pyörällä ja satutti kaulansa, joka vaurioitti hänen äänihuuliansa. Räikkönen on myös hyvin älykäs, ja suorittu lapsena älykkyystestejä vain parissakymmenessä minuutissa.

raikkonen2

Räikkösen yksityiselämästä

Kimi Räikkösen vanhemmat ovat kotoisin Espoosta, ja ovat nimeltään Matti ja Paula Räikkönen. Kimin isä kuitenkin valitettavasti menehtyi vuonna 2010. Kimiltä löytyy myös isoveli Rami Räikkönen, ja hän ajaa myös rallia ja ratakilpailuja Suomessa.

Kimi Räikkönen on ollut naimissa kaksi kertaa. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli Jenni Dahlman, jonka kanssa hän meni naimisiin Hämeenlinnassa vuonna 2004. Kimin nykyisen puoliso on nimeltään Minna-Mari ’’ Minttu os Virtanen ja he menivät naimisiin vuonna 2016 Italian Toscanassa. Noin vuosi ennen tätä heille syntyi poika, joka sai nimekseen Robin Räikkönen. Ja vaikka Räikkönen kuinka on yrittänyt, hän ei ole välttynyt ihan kaikelta kielteiseltä julkisuudelta.

raikkonen3

Yksi kaikkien aikojen parhaimmista formulakuljettajista

Ja miksi sitten ihailen tätä julkisuuden henkilöä näin paljon? Kimi Räikkönen on tehnyt töitä unelmiensa eteen, ja saavuttanut elämässään paljon. Hänet on jopa valittu 40 parhaan joukkoon kaikkien aikojen parhaimpien formulakuljettajien keskuudessa. Hän aloitti uransa jo vuonna 2009 ja Ferrari on ilmoittanut jatkavansa myös vuonna 2017.